Sain kortin Usasta,Llas Vegasista. Mietin, millaista on asua siellä. Onko se sellaista samanlaista arkistta sähellystä, maitokaupassa käyntiä, kun kasinot vilkuttaa megavalojaan koko ajan ja hohdokkaat ihmiset patsastelee ympäriinsä. Ehkä pitäisi käydä joskus siellä, vaikka ei ole ihan kärkipäässä siinä minne haluaisin mennä.

Eilen loppui Irtiottoja-uusintakierros. Loistava sarja, vaikka itse sarjan nimikkohenkilö pääseekin kusipäisimmät fiktiiviset hahmot -listalle aika ylös. Sietämätön jankkaaja. Millä ihmeellä se ne naiset onnistui pokaamaan?Sivuhuomiona sanon kaikille tv-castingin tekijöille: Janne Virtasen naama on kärsimässä kamalaa inflaatiota. Luulisi, että vaikka Suomi on pieni maa, että hei, on täällä muitakin kelpo miesnäyttelijöitä.Aina kun avaa telkkarin niin siellä on Janne Virtanen. Huh.

Vaan onneksi huomenna pääsee jo Virtasia pakoon, kun botski kohti Rostockia starttaa illalla. Mistä ajatukset suorastaan kiitävät siihen yhteen juttuun, mitä pitää tehdä ennen matkalle lähtöä eli pakkaaamiseen. Olen huono pakkaaja. Otan liikaa kamaa mukaan. Aina. Kuitenkin pohdin ja pähkäilen ja ahdistun, kun en osaa karsia mitään. Onneksi echo antoi mulle isohkon jääkiekkokassin, joten ei tarvitse pieneen pakaasiin yritää änkeä. Ahdistaa silti.

Toinen megaluokan huoli on se, että riittääkö lukeminen? Sain tänään pari ihanaa kirjaa ja pinossa on vielä useita. Reissu on kuitenkin suhteellisen pitkä, joten täytyy varmistaa ettei katastrofi iske pahasti, menen käymään kirjakaupassa. Ja kaivaa jostain se passikin. On tää niin stresssaavaa. Ei vaan. Sanon suoraan: en voi odottaa! Ihanaa, jippii, heittäisin kärrynpyöriä, mutta en osaa.

Kävin shoppailemassa. Vihaan shoppailua. En löytänyt mitään itselleni sopivaa. Monia ihan jees-tyylisiä, mutta kun sovitin niitä, totesin että ei... En ole missi-enkä mallimittainen.Onneksi löysin hameen, joka oli kaunis ja ei-musta. Niin pitkään olen ostanut mustia vaatteita, että kun löysin uuden lempivärin vihreän, olen niin innoissani ja ostaisin kaikki sen väriset vaattett. Siis sellaiseen khakin-armeijanvihreään vivahtavat vaattet.

Kävi ilmi, että DNA sabotoi minun ja pikkusiskoni välejä. Se mitä luulin silkaksi välinpitämättömyydeksi, olikin sitä että viestit eivät ole tulleet perille. Ottaa päähän ihan hulluna. Ehdin jo ajatella vaikka mitä. Ja nyt en ehkä näe siskontyttöäni tämän takia. Miettikää. Ihan hirveää. Perjantaina pitäisi lähteä kuukauden reissulle.Olen ajatuksissani käynyt asiakaspalvelun kanssa monta keskustelua mutta IRL en yhtään. Olen kauhean saamaton.

Tänään positiivista:sain kirjekaverilta kirjeen. Meinasin hyppiä kattoon kun ilahduin. Hän ei ole hylännyt minua, vaikka olen ollut maailman huonoin kirjekaveri.

NP. Sisters of Mercy Black Planet - parhautta. Älkää tulko muuta väittämään. Toiseksi parhautta on kesäsade.Kolmanneksi matkan odotus.Kunpa en vaan olsi taas maailman huonoin matkakumppani. Luin odotellessani Ewan McGregorin ja Charlie Boormanin Long way round- kirjan. Ihanaa. Vaikka en ehkä ymmärrä moottoripyörien päälle mitään, tajuan kunnon matkakertomuksen päälle.

Lauantaina äiti soitti, että pikkusisko on mennyt sairaalaan. Odotin yli vuorkokauden ja kun en kuullut mitään kehittelin päässäni tuhat erilaista variaatiota, mutta mikään niistä ei ollut kiva ja eilen illalla kuulin, että pieni tyttö on syntynyt. Ilmeisesti on ollut aika dramaattinen tapaus ja tyttö on ollut tarkkailussa - enkä vieläkään ole kuullut mitään ja olen vaan huolissani enkä osaa olla oikein iloinen kun en tiedä varmaksi mitään.

Olen itse edelleen kipeä, nyt on toinen korva aika sökönä. Muutenkin viikonloppu meni aikamoisesa päänsisäisessä myrskyssä. Hetkittäin luulin sekoavani täysin. Ilman mitään näkyvää syytä. Sitten piti vaan tsempata kun en halunnut näyttää echolle mitään.Mun pieneen päähän ei enää mahdu kaikki tämä introspektio mitä harrastan, mutta en saa sitä purettua kellekään. Ihan kuin yrittäsi mennä sähköjäniksen perässä ja sotkeutuu vaan omiin jalkoihinsa koko ajan.

Luin Rebate Dorrensteinin kirjan AHeart of Stone. Se oli aivan uskomaton. Kaunis, hellä, surullinen, tuskaisa ja liikuttava. Ei ehkä mitään rantalukemista, mutta suosittelen sitä kyllä ihan kaikille.

On varmaan hyvä lähetä ulos näiden seinien ulkopuolelle. Some girls wander by mistake...

Kesällä on ehkä maailman tyhmintä olla kipeänä. Ja kipeä olen, flunssainen ja tukkoinen ja ankea olo, päätäkin särkee.Ihan niin kuin kesäkuun ensimmäisen päivän kunniaksi, vaikka edellisenäkin päivänä olo on ollut kuin sillä kuuluialla osuuskaupan hoitajalla
No, mikä ei tapa, vahvistaa.

Pikkusiskon vauvan laskettu aika oli eilen, mutta vauva ei sitten pidä kiirettä. Hämäläinen on kuten molemmat vanhempansakin. Kunpa ehtisi vaan vauva tulla maailmaan ennen kuin lähdetään reissuun.Eilen kävin muuten itsekin gynekologilla. Se on aina yhtä hölmöä. Pahempaa kuin hammaslääkärillä käynti, milloin viimeksi kävin hammaslääkärillä... liian kauan aikaa sitten, mutta nyt piti kuitenkin käydä lääkärissä, ja se on ohi ainaki ensi vuoteen asti.Lääkäritäti oli kyllä mukava, reipas ja suorapuhinen, ei mitään kiertelyitä.

Ja meidän nettiyhteys toimii vihdoin. Olen ihan orpona ja surkena käynyt kirjastossa, missä on aina kiire ja pitää vlkuilla, että joku muut ihmiset on tulossa tilalle. Nyt saa surfata ja haahuilla foorumeilla ja tehdä kaikkea sitä turhaa, mitä ihmiset webissä tekevät sen sijaan, että tekisivät jotain hyödyllistä.

Päivän plussaa oli, että sain kaksi hienoa korttia Portugalista. Viisivuotias poika oli laittanut äitinsä ostamaan ja kirjoittamaan kaksi mahtavaa postikorttia. Pelastivat tukkoisen aamun.

Kesä on todella alkanut. Ilma on kuin morsian ja linnut suhahtelee tuossa ikkunan edessä pesälle ja takaisin.Tekisi mieli mennä uimaan, mutta kävin eilen eikä se ehkä auttanut tätä taudin parantumista. Muuten: vaikka matka keskustaan on muuton myötä tuplaantunut,
maailman hienointa on kävellä Kuokkalan sillan yli. Silloin tietenkin kun aurinko paistaa. Talvella se voi olla maailman kamalinta, sen uskon, mutta nyt nautin. Vaan, miksi miksi, miksi, ranta on pitänyt ahtaa täyteen karmeita kerrostaloja...

Muuttaminen on hirveää. Mitään muuta en siitä voi sanoa. Aloitettiin torstaina ja nyt on tänään edessä kaikkein painavimmat tavarat. Tekisi mieli etukäteen itkeä ja kiroilla, mutta on vaan pakko purra hammasta yhteen.En haluaisi ikinä enää muuttaa, mutta luultavasti tämäkään ei ole elämäni vimeinen kerta.

Ja sitten vaan kantamaan...