Lauantaina äiti soitti, että pikkusisko on mennyt sairaalaan. Odotin yli vuorkokauden ja kun en kuullut mitään kehittelin päässäni tuhat erilaista variaatiota, mutta mikään niistä ei ollut kiva ja eilen illalla kuulin, että pieni tyttö on syntynyt. Ilmeisesti on ollut aika dramaattinen tapaus ja tyttö on ollut tarkkailussa - enkä vieläkään ole kuullut mitään ja olen vaan huolissani enkä osaa olla oikein iloinen kun en tiedä varmaksi mitään.

Olen itse edelleen kipeä, nyt on toinen korva aika sökönä. Muutenkin viikonloppu meni aikamoisesa päänsisäisessä myrskyssä. Hetkittäin luulin sekoavani täysin. Ilman mitään näkyvää syytä. Sitten piti vaan tsempata kun en halunnut näyttää echolle mitään.Mun pieneen päähän ei enää mahdu kaikki tämä introspektio mitä harrastan, mutta en saa sitä purettua kellekään. Ihan kuin yrittäsi mennä sähköjäniksen perässä ja sotkeutuu vaan omiin jalkoihinsa koko ajan.

Luin Rebate Dorrensteinin kirjan AHeart of Stone. Se oli aivan uskomaton. Kaunis, hellä, surullinen, tuskaisa ja liikuttava. Ei ehkä mitään rantalukemista, mutta suosittelen sitä kyllä ihan kaikille.

On varmaan hyvä lähetä ulos näiden seinien ulkopuolelle. Some girls wander by mistake...